sunnuntai 12. elokuuta 2012

Katiskatar on muuttanut

Vuoden 2010 tammikuussa pitkällisen pohdinnan jälkeen päätin perustaa oman ruokablogin. Etsiessäni blogilleni alustaa, jostain syystä päädyin vuodatuksen puolelle. Nyt vajaa kolme vuotta myöhemmin se näytti osoittautuvan virhevalinnaksi kun vuodatuksen kuvapalvelimet kaatuivat kesäkuun lopulla ja veivät mennessään kaikkien vuodatuslaisten blogien kuvat mennessään alkaen elokuusta 2009. Omaan blogiini ei siis jäänyt kuvan kuvaa.

Tässä tämän blogin ensimmäinen KUVA :) Kuvattu eilen 11.8. Päijänteeltä.
Tästä syystä luottamukseni vuodatusta kohtaan koki kovan kolauksen ja koin tarpeelliseksi aloittaa uudelleen puhtaalta pöydältä ja kuten moni muukin tässä tilanteessa kärisnyt bloggaaja, lähdin etsimään blogilleni kokonaan uutta kotia. Ja tänne siis päädyimme, blogspotiin.

Eli tervetuloa kaikki rakkaat vanhat lukijat ja uudet tuttavuudet tottakai myös. Toivottavasti pääsemme alkukankeuksien jälkeen yhteisymmärrykseen blogspotin kanssa ja bloggailusta tulee taas yksi rakkaimmista harrastuksista sen sijaan että edes sen ajattelminen kiukuttaa :)

Terveisin,
Katiskatar

2 kommenttia:

  1. Sama virhevalinta tuli tehtyä liki kuusi vuotta sitten, mutta nyt sitten vain uusi alku Bloggerin puolella. Alku aina hankalaa, mutta kyllä se siitä.:) Kiva harrastus blogin pitäminen kuitenkin on.:)

    VastaaPoista
  2. Itse asiassa on ihan kiva saada uusi alku. Vuodatuksen puolella olin joitain sellaisia juttuja tehnyt, mitkä jäi jälkeen päin harmittamaan mutta en koskaan jaksanut niitä alkaa sitten muuttamaan yms. Nyt tosiaan kokeneempana pääsee aloittamaan alusta ja halutunlaisen blogin saa ehkä helpommin aikaiseksi. Ja todellakin, alku on todella hankalaa; bloggerin toiminta on kyllä ihan jostain muusta maailmasta kuin vuodatuksen :D

    VastaaPoista