maanantai 20. elokuuta 2012

Neljän piirakan tähden

Kauan odotetun Ravintolapäivän aamu valkeni pilvisenä ja kaikki mahdolliset säätiedotukset lupailivat sadetta alkaen klo 12. Muun muassa tästä syystä tunnelma oli jännittynyt ja odottava. Itselläni aiheutti vielä harmaita hiuksia se, että tehtyäni edellisenä iltana kaikki pääasiassa valmiiksi, nautiskelin aamusella rauhallisesta lehdenluvusta ja aamiaisesta ja yhtäkkiä tajusin että pitää lähteä alle puolessa tunnissa. Siinä vaiheessa myös selvisi että autossa oli yksi rengas mennyt tyhjäksi, joten lennossa vara-auto alle. Tämä oli kuitenkin selvästi kohtalon johdatusta, sillä vara-auton rekisterinumerokin oli sitä mieltä, että herkkuja oli luvassa :)

Hinnasto johon jouduimme yksi kerrallaan vetämään ruksit päälle kun tuotteet loppuivat. Lopulta oli vain mehua jäljellä.

 Neljä Jyväskyläläistä ruokabloggaajaa olivat siis kukin tahoillaan valmistelleet omat osuutensa päivän menusta sekä muista pikkuaskareista. Mukana hääräsivät Henskis, Makuturisti sekä Pikku Leijonan Emäntä. Piirakkavalikoimamme koostui jokaisen itsenäisesti valmistamasta piirakasta, eli kuten nimikin sanoo, neljää erilaista piirakkaa oli tarjolla: Henskiksen omenapiirakkaa, Makuturistin kasvispiirakkaa, Pikku Leijonan Emännän mustikkapiirakkaa ja itse tein broileripiirakkaa jonka ohje löytyy blogista lähipäivinä. Muiden piirakoiden ohjeet löytyvät sitten yllä olevien linkkien takaa.

Piirakkakantamuksilla varustautuneena kokonnuimme klo 12 Kankaan entisen paperitehtaan alueelle, jossa meitä jo odottikin valmiina paikanpäältä järjestyneet pöydät. Alkoi kuumeinen somistaminen ja kattaminen ja luvattujen tuolien odottaminen. Potentiaalisia asiakkaita alkoi pörrätä ympärillä jo hyvissä ajoin. Saatuamme kaiken jotakuinkin valmiiksi, avasimme ravintolamme hieman etuajassa. Kuitenkin, kun kerran kyseessä oli todellakin neljän ruokablogistin ravintola, oli ensin vuorossa antaumuksellinen valokuvaaminen. Pitihän omien pikku kätösten jälki saada ikuistettua blogien arkistoihin.
Valokuvaamisen jälkeen siis puoti auki. Seuraava muistikuva itselläni onkin sitten melkeinpä se, kun piirakat alkoivat olla melkoisen lopussa ja kysyin joltakulta "mitä kello on?" Vastaus: 13.30. Olimme siis olleet auki ehkä noin 40 min. Aikamoisella tohinalla piirakat katosivat parempiin suihin.

Piirakat ja mehu näyttivät siis maistuvan ja hakipa joku jopa laatikollisen piirakkaa mukaansakin tehtyään ensin antaumukselliset makutestit paikanpäällä. Itsehän emme päässeet sitten tuotoksiamme maistelemaan ollenkaan, mikä sikäli oli suuri harmi koska herkkuja kaikki olisivat taatusti olleet.

Lopultakin, vaikka säätiedostukset huonoa keliä povasivatkin, oli keli oikeinkin kaunis ja leppoisa. Tämä ja paikalla ollut kirpputoritapahtuma oli houkutellut paikalle paljon innostuneita herkkusuita. Itse olimme varmasti kaikkein surullisimpia siitä, että jouduimme sulkemaan ravintolamme niin hyvissä ajoin. Ensi kerralla osaamme siis varautua paremmin.

Tässä jäljellä olevien tuotteiden kirjo siinä vähän ennen kahta.
 Kaikenkaikkiaan, kokemus, niin nopea kuin se olikin, oli erittäinen mukava. Uskoisin, että ei jää meidän viimeiseksi ravintolapäiväkokeiluksi. Hauskaa oli ja uusia ideoita tuleville ravintolapäiville alkoi jo samana päivänä putkahdella yhden jos toisenkin blogisisaren suusta. Aika näyttää mitä tulevan pitää :)

Kiitos vielä tapahtuman järjestäjille jotka tarjosivat mielenkiintoisen miljöön ravintolan perustamiseen. Kiitos myös kaikille asiakkaille että olitte tulleet meitä tukemaan ja maistelemaan kättemme jälkiä.

Ja ennenkaikkea lämmin kiitos ihanaisille blogisiskoille, joita ilman en taatusti olisi ravintoloiksijaksi lähtenyt.
 

2 kommenttia:

  1. Onnittelut hienosti menneestä päivästä!:) Aika vauhtia myitte pöydän tyhjäksi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kyllä sitä vauhtia itsekin pystyin vaan ihmettelemään :)

    VastaaPoista