keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kinkkukiusaus tuoreesta perunasta

Harvoin olen ylipäänsä kiusauksia tehnyt, mutta silloinkin aina valmiista pakasteperunasipuliseoksesta. Nytpä sitten päätin koittaa ihan perinteisellä tyylillä kun sitä on kehuttu niin paljon paremmaksi. Meillä pataan pääsi tavallista keltaista perunaa sekä sinistä kongoa, siitä hurmaava väri :) Ohjetta katsoin Kotiruoka-kirjasta (Isotalo&Kuittinen, 2006, 71. painos, s. 161)

1/2 kg perunoita
2 sipulia
350 g palvikinkkua
3-4 dl kermamaitoa tai kermaa
1 tl suolaa
hiven mustapippuria ja timjamia

Kuori ja leikkaa perunat ja sipulit ohuiksi suikaleiksi. Suikaloi myös palvikinkku. Pane suikaleet voideltuun laakeaan uunivuokaan. Lisää mausteet kermamaitoon ja kaada 2 dl seoksesta suikaleiden päälle. Kypsennä 175-200 asteessa n. 1 h. Lisää vuokaan loppu kermamaito kypsennyksen puolivälissä. Anna seistä hetki ennen tarjoamista.

Ja olihan se ihan hyvää, mutta omalta osaltani sanoisin, ettei se niin paljon parempaa ollut kuin pakasteesta tehty. Ehkä se paremmuus ei ole niin suurta kuin vaiva mikä tuosta kaikesta pilkkomisesta seurasi. Joten uskoisin jatkossa pääasiassa pysytteleväni pakastesuikaleissa. Mutta tulipahan kokeiltua :)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Tarte Tatin

Jo pitkään minua oli houkuttanut tehdä Tarte Tatinia. Pari kertaa olen sitä tehnyt ja hyvää on tullut, mutta edustavaa kuvaa en ole siitä onnistunut vielä saamaan. Aion nyt luovuttaa, sillä en jaksa enää ahdistua yhden kuvan vuoksi, joten tässä kokemukseni ilman kuvaa tällä kertaa. Ohjeen googlasin Aurinko ja kuu-blogista. Tein vain puolikkaan annoksen kun minulla ei oikein ollut muuta tarkoitukseen sopivaa paistovälinettä kuin pienehkö kasari.

Pohja:
50 g pehmennyttä voita
1,5 dl jauhoja
0,5 dl tomusokeria
1/2 rkl kylmää vettä

Täyte:
3 kotimaista omenaa
1 dl sokeria
50 g voita

Nypi pehmennyt voi jauhojen ja tomusokerin joukkoon kunnes seos on rakeinen. Lisää joukkoon vesi. Tee taikinasta pallo ja laita jääkaappiin lepäämään.

Valmista täyte: Laita voi ja sokeri kattilaan ja anna sulaa. Lisää kuoritut ja lohkotut kodattomat omenat. Anna omenoiden karamellisoitua kunnes voi ja sokeri ovat muuttuneet tummahkon karamellin väriseksi (n. 20 min). Nostele seosta jatkuvasti etteivät alimmat omenat pala. Kun omenat ovat valmiit, anna seoksen jäähtyä sen verran että kiehuminen lakkaa.

Litistä taikinasta palasia (n. 0,5 cm paksuisia) ja päällystä omenat kattilassa taikinalla. Laita komeus uuniin 200 asteeseen n. 20 min tai kunnes taikina on ruskistunut. Ota kattila uunista ja anna jäähtyä muutama minuutti. Kaada piiras ylösalaisin tarjoiluastialle. Tarjoa haaleana tai kokonaan jäähtyneenä sellaisenaan tai vaniljajäätelön ja miksei vaniljakastikkeenkin kera.

Ja onhan tuo siis tosi hyvää. Eihän se muuta voi olla noilla sokeri ja voimäärillä. Mutta kuvaa tuosta ei kyllä pysty ottamaan. Lopputulos on nimittäin lähinnä vain kasa omenoita. Joten todennäköisesti teen jotain väärin, koska tuotos ei pysy yhtään koossa vaan leviää samantien omenakasaksi kun sen kattilasta kaataa tarjoiluastiaan. Mutta makuhan se tärkein on.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Jugurttinen currykastike

Olen Bremenin reissusta asti haaveillut herkullisesta currykanakastikkeesta ja vihdoin sain aikaiseksi totuttaa kun muistin ostaa kaupasta jugurttia. Mallia katsoin Kitiltä, mutta aika sovellushan tuosta tuli.

1 tl sinapin siemeniä murskattuna huhmareessa
1/2 tl kurkumaa
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl jauhettua inkivääriä
2 tl curryjauhetta
1 punainen minichili
1 valkosipulinkynsi
1 sipuli
broilerin suikaleita
1 prk tomaattipyrettä
2 dl maustamatonta jugurttia
sitruunamehua
öljyä

Paista broilerin suikaleet öljyssä hieman ruskettuneiksi. Lisää silputtu sipuli ja kuulottele. Lisää mausteet ja paista vielä hetki. Lisää jugurtti ja tomaattipyre sekä sitruunamehu. Anna kypsyä kunnes riisi on valmista. Tarjoa jasmiiniriisin ja jugurttilisäkkeen kanssa.
 Tein sitten tosiaan vielä maustamattomasta jugurtista soossin johon laitoin jugurtin lisäksi tuoretta minttua, sitruunamehua sekä sokeria. Ajattelin että tuo varsinainen kastike saattaisi olla muuten liian tunkkaista pelkiltään. Ja ihan kivasti tuo siihen sopi, vaikkei mitään kunnon raitaa ollutkaan. T'ätä uudemmankin kerran, ostin jo lisää curryjauhettakin kun meinasi loppua.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Bramboracka - Tsekkiläinen perunakeitto

Kaverin kanssa juteltiin tsekkiläisistä ruoista ja innostuin googlettelemaan aihetta. Vastaan tuli tsekkiläinen perunakeitto eli bramboracka joka kuullosti herkulliselta. Ja vieläpä kun olin saanut sieniä äidiltäni niin eikun kokeilemaan. Ohje täältä.

3 isoa perunaa n. 1 cm kuutioina
1 sipuli
200 g tuoreita sieniä (suppilovahveroita ja kanttarelleja)
4 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
7 dl vettä
1 dl rapeaksi paistettua pekoni"murua"
meiramia
persiljaa
suolaa

Kuulottele pilkottua sipulia ja sieniä voissa kattilassa. Kun hieman pehmenneet, lisää jauho ja sekoita hyvin rasvan sekaan. Ei tarvitse ruskistaa vaan lisää n. 2 dl vettä. Anna kiehahtaa ja lisää sen jälkeen loppu vesi, suola ja perunat. Anna kiehua n. 20 min, kunnes perunat ovat lähes kypsiä. Paista sillä aikaa pekonisilppu rapsakaksi. Kun perunat ovat lähes kypsiä, lisää pekonisilppu ja mausteet. Anna kiehua vielä 5 min.

Ja tuli siis niin hyvää! Aivan tosi hyvää, täyteläistä ja herkullista. Aivan täydellistä kylmiin syyspäiviin. Täytyy toivoa että vielä tänä syksynä löytyisi vähän lisää sieniä että saisin tehdä tätä vielä uudemmankin kerran. Onnistuuhan tämä toki pakastetuista tai kuivatuistakin sienistä, mutta onhan ne tuoreet aina tuoreita. Kaksi sanaa: N-am.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Suklaapalat

Tein mokkapaloja elämäni ensimmäistä kertaa. Koska en tykkää kahvista juurikaan, halusin tehdä ne siis ilman sitä. Joten näistä tulikin sitten suklaapaloja. Alkuperäinen ohje on Siroa sokeria-blogista. Muuten tein ohjeen mukaan mutta vaihdoin kahvin maitoon.

Pohja:
3 kanamunaa
3dl sokeria
200 g voita
6dl vehnäjauhoja
4tl leivinjauhetta
3tl vaniljasokeria
3 rkl kaakaojauhetta
2,5 dl kylmää maitoa

Kuorrute:
4 dl tomusokeria
100 g voita
6 rkl maitoa
2 rkl kaakaojauhetta
3 tl vaniljasokeria

Koristeluun:
nompparelleja tms

Sulata voi. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää hieman jäähtynyt rasva munasokerivaahtoon. Lisää taikinaan sihdaten vuorotellen jauhoseosta ja maitoa. Sekoita varoen. Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille ja paista 200-asteessa n.20minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrute. Sulata voi kattilassa. Lisää  muut kuorrutteen ainekset ja levitä seos pohjan päälle. Ripottele koristeet heti kuorrutteen pääle sillä se kovettuu.
Suht helpolla tulee hyvää, eli täytyy muistaa nämä joskus juhlatarjoiluja miettiessä. Minulla on ollut valtavia aukkoja sivistyksessä kun on joitakin ihan tavallisia leivonnaisia joita en ole koskaan tehnyt. Tällaisia on ollut mm. täytekakku ja unelmatorttu, ja nämä mokkapalat. Vielä kun joskus jaksaisi lettuja tekaista niin sitten varmaan alkaisi olla ihan perusleivonnaisetkin minulla hallussa. Vissiin niissä on se "vika" että ne ovat liian helppoja ja tavallisia, joten en vaan jaksa vaivautua... Tyhmä minä.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Sipulikeitto

Tekipä mieleni tehdä jotain vähän erikoisempaa lauantai-illan illalliseksi. En osaa sanoa mistä ajatus lähti, mutta innostuin sipulikeiton tekemisestä. Edellisen kerran olen tehnyt sitä useampi vuosi sitten. Ohjetta katselin ensin netistä, kunnes muistin että minullahan on Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta kirja. Ja kas vain, sieltähän löytyikin sipulikeiton ohje sivulta 46. Tässä oma versioni neljälle alkuruoka-annokselle.

700 g sipulia
3 rkl voita
ripaus sokeria
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl valkoviiniä
1 l lihalientä
laakerinlehti
suolaa
1/2 tl mustapippuria
timjamia
rosmariinia

4 viipaletta maalaisleipää
150 g emmental- tai gruyèrejuustoa

Viipaloi kuoritut sipulit ohuiksi viipaleiksi. Kuumenna voi kattilassa ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä n. 30 min. Lisää vehnäjauhot ja sekoita. Lisää valkoviini ja anna kiehua hetken että haihtuu pois. Lisää lihaliemi ja laakerinlehti. Keitä pienellä lämmöllä vähintään 30 min, mutta mitä pidempään sen parempi. Loppuvaiheessa lisää mustapippuri, timjami ja rosmariini. Tarkista maku ja lisää suolaa jos tarpeen. Keiton voi tehdä tähän vaiheeseen jo edellisenä päivänä. Paranee lämmittämisestä.

Ennen tarjoilua, laita keitto uuninkestäviin tarjoiluastioihin, laita jokaisen päälle viipale leipää ja juustoraastetta. Gratinoi keittoa 275 asteessa grillivastuksen alla n. 3 min kunnes juusto on sulanut ja saanut vähän väriä.

Gratinoimisen kanssa kannattaa olla todella varovainen. Menee yli sekunneissa.

Ihan hyvä keitto tuli. Ei taas ihan niin hyvä kuin olin toivonut. Aina kun tekee jotain vähän erikoisempaa niin usein jostain syystä käy. Perusruoan kanssa minulla ne parhaimmat makunautinnot taitavat yleensä tulla. Toisaalta hyvä että niitä herkkuhetkiä on helppo saada, toisaalta ei koska sen kerran kun tekee jotain erikoista, voisi toivoa että siitä tulisi huippuhyvää, ettei tuntisi että tekeminen on mennyt melko hukkaan.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Tonnikalasalaatti

Nälkä se on karppaajavieraallakin. Joten tonnikalasalaatin tekoon. Ohje löytyi karppaus.infosta, linkin takaa löytyy alkuperäinen, tässä oma versioni. Ohjeella tulee neljä annosta.

4 prk tonnikalapaloja öljyssä
Kruunumajoneesia sopivasti, en tykkää liian majoneesisista salaateista
1 iso sipuli
2 maustekurkkua
jäävuorisalaattia
ripaus mustapippuria

Valuta tonnikaloista enimmät öljyt pois ettei tule kamalan märkää. Silppua sipuli ja pilko maustekurkut ja salaatti. Sekoita keskenään. Lisää majoneesia aina vähän kerrallaan ettei tule liian märkää taaskaan. Mausta mustapippurilla. Anna tekeytyä jääkaapissa vähintään tunti.

Karppaajan tonnikalasalaatti
Helppo ohje ja nopea tehdä. Hyvin upposi ei karppaajillekin. Tämä voisi olla hyvää leivän päällä :D

tiistai 29. lokakuuta 2013

Tomaattimozzarellasalaatti

Nyt kun syksy tekee tuloaan ihan todella, on hyvä palata vielä muistelemaan kesän värejä ja raikkautta. Tämä kuvan salaatti on tehty joskus kesällä, mutta ihan tänäänkin tuli syötyä sellaista nopeasti tekaistua sotkuversiota jossa basilika ei ollut ihanaa virheää vaan melkein mustaa kuivatettua purua..

tomaatteja
mozzarellaa
tuoretta basilikaa
mustapippuria, suolaa
(öljyä)

Viipaloi tomaatit ja mozzarella. Asettele lautaselle vuoronperään tomaattia, mozzarellaa ja basilikanlehtiä. Ropsauta päälle suolaa ja mustapippuria sekä öljyä loraus niin halutessasi, ja nauti.
Värit on melkein parasta

Tämä salaatti tuo kyllä kesän minun kielelle ihan koska tahansa. Surku kun meidän tomaatit on erityisesti talviaikaan niin surkeita. Pitää vaan koittaa maistelemalla löytää se makoisin vaihtoehto kaikista niistä kalvakoista raukoista. Itse en ainakaan kokonaan ilman tomaattia osaa olla ollenkaan. Sitä on yleensä aina kaapissa.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Ruokaa Bremenissä

Ruoka on meikäläisille ehkä se tärkein juttu aina matkalle lähdettäessä. Toki on kiva kierrellä ja katsella maisemia, mutta ruoka, siitä vasta hyvä mieli syntyy :) Me lähdettiin Bremeniin melko pienellä budjetilla, eikä alkujaankaan ollut tarkoitus syödä hienoissa ravintoloissa, vaan enneminkin tutustua Saksan kehuttuun kebab- ja makkarakulttuuriin. Voiko ne muka olla niin paljon parempia kuin Suomessa? Lopussa kartat ravintoloista, numerot ravintolan nimen perässä viittaa karttaan.

Lentomme saapui puolen päivän kieppeillä paikallista aikaa joten nälkähän siinä oli matkalaisilla hyvin nopeasti. Mentyämme ensin ratikalla keskustaan, lähdimme pikkuhiljaa suuntaamaan jalan kohti majapaikkaamme tarkoituksenamme pysähtyä johonkin matkan varren ruokapaikkaan.

Sopiva löytyi osoitteesta Sögersaße 72, liike nimeltä Döner & Frites (1). Söimme molemmat tuolla hivenen tylsästi klein dönerit. Siitä huolimatta että nimi viittasi pieneen, oli tämä ennemminkin sitä normaalikokoa kuin Suomen pitat. Tämä tosin ei ollut ihan tavallinen pita, vaan enemmänkin sämpylämäinen. Leipää oli aika paljon, mutta se oli hyvää. Kebab oli maukasta ja kasviksia oli paljon. Yksi klein döner maksoi 2,50 €.Nälissämme kun olimme, ei kuvaaminen tullut mieleenkään ennen kuin herkut oli jo syöty!
Döner & Frites, Sögerstraße 72
Hotellilla käytyämme päädyimme lähikebabberiaamme Stadt Kebaphausiin (2) osoitteeseen Herdentorsteinweg  36. Löytyy siis Herdentorsteinwegin ja Breitenwegin risteyksestä aivan rautatieaseman vierestä. Tuolla pääsimme vihdoin maistamaan kuuluisaa kanakebabbia. Sitä oli meille niin kovasti hehkutettu, että pieni pettymyshän siitä tietysti tuli ihan pakolla.

Kanakebab riisillä

Söimme kanakebabin riisillä ja pitalla. Ihan hyvää se oli. Maistui samalta kuin ne broilerit mitä myydään kauppojen lihatiskissä jotka on paistettu siellä uunissa siinä pyörivässä jutussa :) Näissä toki sitä paahtopintaa oli enemmän, se kai se idea onkin. Kanakebab oli aika voimakkaan makuista tämän takia, ja jäi itselleni ainakin vieraaksi. Mieluummin keskityin niihin tavallisiin herkkukebabbeihin.

Tuolla kyllä ihan joka kebabpaikassa kasvikset olivat upeita. Rapeita ja hyvännäköisiä, selkeästi tuoreita ja niitä oli PALJON. Ja erilaisia. Tuollakin taisi olla ainakin tavallista salaattia, kurkkua ja tomaattia, etikkakaalisalaattia ja sipulia. Ja tuolla oli hauska juttu joka toistui melkein joka paikassa, alimmaisena pitakebabissa oli aina persiljaa. Varmaan sitten raikastamaan henkityksen.

Tuon paikan kastike oli tosi erilainen kuin mihin on täällä tottunut, (niinkuin kyllä kaikissa muissakin paikoissa) mutta lisäksi se oli erilainen kuin missään muualla Bremenissä törmäsimme. Se oli nimittäin tillikastike. En ollut ihan varma oliko se hyvä vai outo :D

Nuo kebut olikin kalliita, pita 3,50 € ja riisillä 4,50 €.
Kanakebab pitalla
Samana iltana kävimme vielä pienellä yöpalalla hotellilta osoitteessa Rembertring 14 (3). Paikan nimi jäi meille epäselväksi. Kovasti siellä paikalliset parveilivat noin ilta-aikaan. Menimme tuonne koska Isäntä halusi jotain pientä ja paikan mainoksessa oli hot dogit tarjouksessa. Niitä menimme siis pyytämään mutta ei niitä sitten jostain syystä ollut. Tilasimme sitten yhden kanatortillan, jossa oli siis kanakebabia ja kasviksia tortillaletussa, ei mitään tortillasoosseja kuitenkaan. Ja oli tosi hyvää. Jotenkin se kanakebab maistui tuossa paljon paremmalta kuin siellä pitan välissä. Outoa :)

Beck's:n juhlaetiketti
Oluttahan siellä tuli juotua ihan runsaasti. Itsehän en olutta normaalioloissa juo, mutta tuolla kun se on halvempaa kuin vesi niin piti opetella. Noin kuukauden päivät ennen matkaa maistelin oluita miltei joka ilta ja ei se kyllä edelleenkään kovin hyvältä maistu, mutta ei se nyt enää pilannut makukokemuksia ruoan kanssa nautittunakaan. Isäntä oli tietysti onnessaan kun mistä tahansa kioskista sai ostaan reilulla eurolla kylmää olutta.

Kerran kävimme sitten ihan oikeassakin ravintolassa, Daheim:issa (7), osoitteessa Vor dem Steintor 24-26. Tänne päädyimme siksi, että olin lukenut että Ostertorsteinwegillä olisi paljon edullisia ravintoloita, joten lähdimme ratikalla sinne sitten seikkailemaan. Ostertorsteinweg muuttuu Vor dem Steintoriksi Am Doppen-risteyksessä. Kuljeskelimme sitten tuolla kadulla edestakaisin ja kun silmiin osui teksti saksalainen keittiö niin tuonne oli sitten siksi mentävä.

Isännällä oli Kalbsleber Berliner Art, eli vasikanmaksaa berliiniläisittäin. Tuon tilaamisessa kävi sikäli vahinko, että Isäntäkään ei kovin suuri kokolihamaksan ystävä ole. Mutta osasimme suomentaa tuon vasta tilauksen jälkeen :) Mutta ei hätää, sillä maksa oli todellakin hyvää. Tosi vahvan makuista, niinkuin maksa on, mutta jos maksa aina olisi tuollaista niin todellakin opettelisin syömään sitä. Maksan lisäkkeenä oli perunamuussia sekä glaseerattuja omenoita ja sipuleita. Hinta 13,90 €.

Vasikanmaksaa
Oma annokseni oli Bremenr Knipp, eli tuollainen paikallisherkku, "lihamureke", joka koostui ainakin lihasta ja ohrasuurimoista. Se oli paistettu rapeaksi pannulla jossa se myös tarjoiltiin. Rasvaa oli tuossa lihassa ainakin riittävästi. Ohran takia maku toi vahvasti mieleen mustamakkaran. Lisäkkeenä oli pannulla paistettuja perunoita pekonilla, suolakurkkuja sekä omenasosetta. Omenasose sopi täydellisesti tuon raskaan lihan kaveriksi. Hinta 8,90 €.

Jos nuo nyt sitten edustivat sitä tavallista saksalaista ruokaa niinkuin olen ymmärtänyt, niin melko raskasta syötäväähän tuo olisi joka päivä. Noin kerran maistettuna toki oikein hyvää. Voisin tuota Knippiä koittaa joskus tehdä itsekin, oli se sen verran veikeän makuista.

Bremer Knipp
Ja sitten syötiin taas vaihteeksi kebabia, tällä kertaa Öz Urfa (4) nimisessä paikassa, Hutfilterstr. 20-22. Tällä kertaa otimme pitakebabin tulisella kastikkeella. Ja se oli oikeasti tulista, mutta taas ah niin hyvää. Miten nuo kasvikset voikin olla niin täydellisiä tuolla. Ah. Ja tuolla oli välissä tuota ihanaa punakaalietikkahässäkkää, nam. Hinta 3,50 €.
Öz Urfan tulinen pitakebab
Illalla palasimme taas Ostertorsteinwegille ja menimme tällä kertaa erääseen intialaiseen pikkuravintolaan. Paikan nimi oli Indiche speisen, mutta osoitteesta ei ole tietoa. Isäntä otti Chicken New Delhi. Joka oli NIIIIIIN hyvää. Tuo kastike oli jumalaisen paksu ja mausteinen ja herkkullinen ja ihana. Annoskateus oli valtava. Hinta 5,90 €.
Kanaa currysoosissa
Itse nimittäin tyydyin Gyrostelleriin jossain oli kanakebabia salaatilla ja jugurtilla. Nälkä ei tuolloin ollut kova, mutta kun maistoin tuota Isännän annosta niin ah ja voih kun olisin voinut ihan hyvin syödä tuon pois. Tuolla tuntui olevan niin että esim. nuo intialaiset annokset oli jonkin verran pienempiä kuin Suomessa, mutta eihän niillä ollut hintaakaan juuri mitään. Ainakin Jyväskylän etnisissä paikoissa on aina niin että annos on liian pieni kahdelle ruokakerralla mutta liian iso yhdelle ja sitten syö aina itsensä kipeäksi. Tuolla annokset olivat oikein sopivia niin kooltaan kuin hinnaltaankin. Gyrostellerin hinta 3,90 €.
Kanakebab salaatilla
Asia Bistro 68 (5) osoitteessa Papenstrasse 2-4, toimi meillä lounaspaikkana viimeisenä päivänä. Täällä annosten koko oli kuin Suomessa, valtava, mutta hinnat olivat hyvin maltilliset. Isäntä söi riisiä ja kuoressa paistettua nautaa, joka oli taivaallista. Jälleen meinasi annoskateus iskeä. Liha oli NIIN hyvää! Hintaa annoksella oli 6,50 €.
Nautaa kuoressa
Oma annokseni oli paistetut nuudelit kanalla. Annos oli siis kooltaan aivan valtava ja tokikin hyvän makuinen, mutta kyllä tuo Isännän nauta niin vei voiton kaikesta, että vähän jäi harmittamaan.
Jättiannos nuudeleita kanalla
Juna-aseman lähettyvillä, mistä bussit ja ratikat lähtee, on muutamia kioskeja ja pikku grillejä, joista saa nopeasti matkaan jotain pikkusyötävää. Parissa paikassa oli ihan sisätilatkin, joissa pystyi syömään ihan paikanpäälläkin. Kävimme Hähninchen grillillä (6), jossa Isäntä otti rotbratwurstia ja minä shashlik-vartaan. Ja se varras oli aivan ihana. Koko reissun paras eväs mitä itselleni onnistuin tilaamaan. Annoksessa oli lihaa, sämpylä, kastiketta ja currya. Ja se kastike oli ihan superhyvää. Makeaa ja suolaista ja niin hyvää että leipä piti säästää siihen että sai sillä nuoleskeltua viimeisetkin pisarat sitä kastiketta talteen :) Jos menen vielä Bremeniin niin tuo on kyllä eka paikka missä käyn syömässä. Jostain syystä minulta on jäänyt näiden eväiden hinnat laittamatta muistiin, mutta mielestäni tämä oli suht edullinen ehkä noin 3-4,50 € ja bratwurstithan tuolla olivat joka paikassa 2,50-3,50 €.
Maailman paras lihavarras
Bratwursteista ei olekaan yhtään kuvaa! Meine Güte! Mutta ei niissä toki kamalasti ole mitään kuvauksellistakaan. Bratwursteja söimme aina välissä, esim. ratikka-asemalla kioskista nimeltä Martin Kiefert, rotbratwurst mit brötchen (2,40 €) ja mit kartoffelnsalat (3,50 €) (eli leivän tai perunasalaatin kanssa) ja juna-aseman tunnelissa currywurstia (2,50 €).  Bratwurstien lisukkeet vain vaihtelivat, mutta kaikki oli herkkua.

Tässä vielä kartat ruokapaikkojen löytämisen helpottamiseksi:

Ruokapaikat pitkin kaupunkia

Ostertorsteinweg
Kyllä Saksaan kannattaa mennä ruokamatkalle. Se ei ehkä oli niin kulinaristinen ja hienostunut kuin jossain muualla, mutta hyvä se kyllä ehdottomasti on. Meidän ei ainakaan tarvinnut nälkää nähdä tai haaveilla paremmista ruoista, kaikki oli hyvää ja edullisuus on aina plussaa. Nälkähän tässä tulee muistellessa.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Puffetkakku

Voi hyvän tähden kun aika juoksee nopeaan. Edellisestä postauksesta on jo kolme viikkoa, huh. Bremenpostauksia on vielä pari hihassa odottelemassa, mutta niiden kirjoittelu on aika hidasta hommaa joten vieläkään ei ole valmista. Väliin jotain muuta siis.

Puffet-jäätelö on ollut herkkuani jo ihan lapsesta saakka kun mentiin mummon ja papan mökille ja siinä oli lähellä pieni kyläkauppa missä aina käytiin jäätelöllä. Minun piti aina saada Puffet-jäätelö.

Työkaveri löysi tämän ohjeen netistä ja huikkasi siitä minulle. Kokeilulistallehan se päätyi ihan saman tien. Ohje on Kinuskikissalta.

Cookie dough:
100 g voita
1 ½ dl ruokosokeria
1 ½ tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
2 dl vehnäjauhoja
1 ½ rkl kermaa
¾ dl tummaa suklaarouhetta

Pohja:
65 g voita tai margariinia
1 ½ dl ruokosokeria
2 munaa
1 ¾ dl perunajauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 ½ tl vaniljasokeria
4 rkl kevytkermaa
ruokaöljyä voiteluun

Jäätelö:
3 munaa
3 dl vispikermaa
¾ dl tomusokeria
1 dl glukoosisiirappia
1 vaniljatanko
(2 dl tummaa suklaarouhetta)

Aloita cookie dough-taikinasta, sillä saat muotoiltua siitä helpommin kiinteitä palloja kun taikina on ensin jähmettynyt jääkaapissa. Vatkaa voi ja ruokosokeri sekaisin. Lisää vatkaimella sekoittaen loput aineet. Nosta jääkaappiin.

Valmista pohjat. Vatkaa voi ja ruokosokeri vaahdoksi. Lisää munat. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Peitä uunipelti leivinpaperilla. Sivele leivinpaperiin kevyesti öljyä ympyrän muotoiselle alueelle. Nosta päälle irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) reunarengas. Levitä puolet taikinasta sen sisään. Paista 200 °C 8-10 minuuttia. Nosta reunarengas ympäriltä. Älä kumoa vaan anna pohjan jäähtyä leivinpaperin päällä. Ota toinen leivinpaperi ja kypsennä loput taikinasta sen päällä samaan tapaan. Anna pohjien jäähtyä sillä välin, kun valmistat jäätelömassan.

Valmista jäätelö. Erottele keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin. Mittaa kolmanteen kulhoon vispikerma. Suorita vaahdotukset seuraavassa järjestyksessä: (näin sinun ei tarvitse pestä vatkaimia välillä) vatkaa ensin valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Mittaa keltuaisten joukkoon tomusokeri ja vatkaa vaaleaksi vaahdoksi. Vaahdota lopuksi vispikerma.

Halkaise vaniljatanko ja kaavi sen sisältä veitsellä siemenet. Lisää ne kermavaahtoon. Sekoita kermavaahtoon myös glukoosisiirappi. Sekoita nuolijalla käännellen kermavaahdon joukkoon keltuais- ja valkuaisvaahdot. Kaiverra lusikalla cookie dough -massasta sopivia paloja ja muotoile niitä tarvittaessa käsin kiinteiksi palluroiksi. Lisää jäätelömassan joukkoon.

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Leikkaa myös reunojen suojaksi leivinpaperisuikaleet. Nosta toinen pohjalevyistä vuoan pohjalle. Kaada päälle jäätelömassa. Kun kaavit taikinaa vuokaan, huolehdi samalla, että sattumat leviävät mahdollisimman tasaisesti. Nosta kanneksi toinen pohja. Anna kakun jäätyä pakastimessa seuraavaan päivään.

Irrota vuoan reunarengas ja poista leivinpaperisuikaleet ympäriltä, koristele haluamallasi tavalla ja aseta tarjolle noin 30 min sisällä.
Koristelu ei vaan ole mun juttu :D Onneks maku oli ulkonäköä paljon parempi!
Siis jos en olisi tehnyt tuota cookie dough-taikinaa, niin tämä olisi ollut täydellistä. Tosi hyvää. Mutta tuo cookie dough maistui kamalasti jäiseltä rasvalta ja ne kököt säilyivät todella pitkään jäisinä vaikka koko muu kakku oli jo pehmeää.

Suosittelen siis jättämään cookie dough:t Benille ja Jerrylle ja tekemään vain ihan tavallista Puffetkakkua ilman mitään taikinahässäköitä. Meinaan ehdottomasti tehdä tätä uusiksi.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Bremenin nähtävyydet

Oluiden ja panimon lisäksi Bremenissä on tietty muutakin nähtävää paljon. Me emme ole mitään museoiden kiertelijöitä joten niistä en tiedä mitään. Tutustuimme ennalta katsottuihin kuuluisiin nähtävyyksiin ja sitten kiertelimme toki ilman sen suurempaa ajatusta pitkin kaupunkia. Alla kartta jossa näkyy käytyjen paikkojen paikat. Paikat on kartalla numeroitu ja numerot löytyvät myös tekstistä. Toivottavasti ei mene liian epäselväksi :)



Sympaattinen nähtävyys oli Mühle am Wall (1) eli söpöinen tuulimylly joka näkyi aivan kulkureitiltämme Herdentorsteinwegiltä kun kuljimme päivittäin hostellilta keskustaan. Kävimme kerran ihan kävelemässä tuulimyllyn ympäristössä ja tuulimylly sijaitsee siis Wallanlagen Parkissa, eli siksakjoen yhdessä mutkassa. Kauniina kesäpäivänä tuo olisi ehkä ihan periaatteessa viihtyisä ulkoilupaikka, mutta me olimme (yllättäen) liikkeellä sateisena päivänä jolloin emme nähneet tuolla puistossa ristinsielua. Ei ketään missään, paitsi kaksi mustaa lintusta.
Mühle am Wall
Toinen hauska nähtävyys osui myös tiellemme ihan vahingossa. Bremenin kauppakadun Sögestraßen alussa (vai lopussa?) on patsasryhmä Sikopaimen possuineen (2). Jostain olin lukevinani että tämä on sijoitettu tuohon paikalleen siksi että joskus muinoin tuossa on kulkenut joku sikojen markkinapaikalle kuljetustie. Mene ja tiedä. Kovin huonosti tuntui google mitään näitä löytävän. Patsasryhmästä löytyy kuitenkin itse sikopaimen koirineen sekä muutama iso sika ja possuja. Kovasti se tuntui ihmisiä kiinnostavan ja monet otattivat itsestään kuvia ratsastamassa sioilla. Me tyydyimme vain ihan tavanomaiseen ohikulkuräppäisyyn.

Sikopaimen-patsasryhmä
Neljä musikanttia (3) on varmasti Bremenin kuuluisimpia patsaita. Patsaan takaa löytyy kansansatu jonka Grimmin veljekset ovat aikanaan kirjoittaneet ylös. Musikantit ovat aasi, koira, kissa ja kukko jotka pakenevat ilkeiltä isänniltään tarkoituksenaan päätyä vapaamieliseen Bremeniin katusoittajiksi. Yöllä eläimet joutuvat nokakkain eräässä mökissä asuvien ryöväreiden kanssa ja yhden ryövärin jouduttua aasin potkaisemaksi, koiran puremaksi, kissan raapimaksi ja kukon takaa ajamaksi, hylkäävät ryövärit mökin hirviön pelossa ja eläimet päättävät jäädä mökkiin asumaan.

Musikantit esiintyvät Raatihuoneen läheisen patsaan lisäksi kaupungilla monissa yhteyksissä. Esim. sunnuntaisin musikanttiesitys pyörii katuteatterissa saksaksi, nämä neljä hahmoa komeilee paikallisen karkkitehtaan logossa jne. Matkamuistomyymälät olivat tietysti täynnään musikanttitavaraa ja kortteja ja toki musikantit päätyivät meidän matkamuistoihinkin, mutta siitä sitten myöhemmin.
Bremenin neljä musikanttia Raatihuoneentorilla
Bremenin tuomiokirkko, (4) eli Pyhän Pietarin kirkko (St. Petri Dom) sijaitsee myös aivan Raatihuoneen vieressä. Tämä valtava protestanttinen kirkko on rakennettu 1000 - 1200 ja viimeisimmän kerran sitä on rempattu viimeksi 70-80 lukujen vaihteessa. Kirkko on rakennettu Pyhän Pietarin kunniaksi, kuten nimikin jo kertoo. Kirkossa on ison "salin" lisäksi muutamia pienempiä huoneita, mm. hiljaisuuden huone sekä vähän jotain "museotavaraa" sekä hautakiviä, todennäköisesti myös hautoja siellä alla. Kirkosta löytyy kuulemma jokunen muumiotakin lasiarkussa (en nähnyt, onneksi).

Kirkko oli kyllä iso ja komea, ei ihan yllä kotipaikkakunnan kirkko samoihin mittasuhteisiin. Ilmeisesti voisi olla mahdollista kiivetä eteläiseen torniin katselemaan kaupungin maisemia, mutta tästä emme etukäteen tienneet mitään joten emme osanneet asiaa selvittää. Tuolta saattaisi olla ihan kohtalaiset näköalat.
St. Petri Dom
Roland-patsas (5) on musikanttien lisäksi Bremenin kuuluisimpia patsaita, sijaitsee myös Raatihuoneen lähettyvillä. Roland ei ole todellinen henkilö vaan kuvitteellinen sotasankari josta on kerrottu  tarinoita jo vuosisatoja. Patsas on pystytetty joskus 1400-luvulla. Rolandin patsaita on ilmeisesti ympäriinsä Saksassa.

Kuten musikantit, myös Roland on vahvasti näkyvillä pitkin kaupunkia, kävimme mm. pyörähtämässä Roland-Centerissä, joka on kauppakeskus jossain kaupungin laitamilla.

Roland-patsas
Schnoor (6) oli ensimmäisiä paikkoja joita itselleni tuli vastaan etsiskellessäni ennen lähtöä tietoa Bremenistä. Schnoor on siis ns. vanhakaupunki. Tai ehkä paremminkin vanhakortteli tai jopa vanhakatu. Ymmärtääkseni nimittäin Schnoor on lähillä Böttchersraße-kadun ympärille muodostunut vanhoista taloista ja niissä olevista pikkupuodeista muodostuva alue. Böttchersraßelle pääsee Roland-patsaan vierestä. Opasteet olivat hyvät. Ja jos et muuten osaa niin seuraa vain japanilaisia turisteja.

Böttchersraße oli minulle ainakin erikoinen nähtävyys kun katu oli todella kapea. Tuollaisia vaarallisia katuja ei taida enää oikein missään olla kun kaikki paikat missä niitä on ollut ovat palaneet. Ja kyllä siinä maleksiessa tuli miettineeksi sitä että mitä jos tuolla tapahtuisi jotain. Katu oli ehkä jotain 2 m leveä ja ihmisiä oli  ihan jonoiksi asti, pois pääseminen voisi olla haastavaa esim. tulipalon sattuessa. Onneksi rakennukset ympärillä oli lähinnä tiiltä.
Böttchersraße
Bremer Bonbon Manufaktur (7) on pikkuinen karkkitehdas ja -kauppa Schoorissa, osoitteessa Böttcherstraße 8. Kauppa on poikkeuksellinen sikäli että on kesäisin sunnuntaisinkin auki. Tarkemmat aukioloajat löytyy linkistä. Myymälässä, asiakkaiden näkyvillä valmistetaan karkkia. Mikäs sellaisten nimi nyt sitten lieneekään, minusta englanniksi puhutaan toffeesta, mutta ei siis ole meidän tuntemaan ruskeaa toffeeta vaan sitä yleensä valkoista jossa on raitoja eri väreillä. Ja kovahkoja ovat. En tiedä näille mitään nimeä :)

Kaupassa olisi ollut ihan hauska viipyä pidempäänkin ihmettelemässä karkkilaatuja ja karkin valmistusta, mutta kauppa oli niin täyteen ahdettu kiinnostuneista turisteista, että eihän sinne meinannut sekaan mahtua. Piipahdimme siis vain pikaisesti ostoksilla ja jatkoimme matkaa.
Bremer Bonbon Manufaktur
Mutta kaupasta lähti siis mukaan purkki happamia karkkeja sekä colatikkari. Karkit oli siis esim. erilaisilla sitrushedelmillä maustettuja. Tuossa purkissa suurin osa oli hyviä, mutta yksi karkkilaatu oli ihan kamalan paha. Yhtään en tiedä mikä se maku on, mutta huh huh, että joku osaakin tehdä niin pahan karkin :D
Muissa Schnoorin pikkuputiikeissa emme käyneet, sillä olivat yllättäen ehkä hieman kalliin näköisiä :)

Pyhän Pietarin kirkon lisäksi ihan ydinkeskustassa on toinenkin iso kirkko, Sankt Martini Kirche (8). Tämä sijaitsee aika lähellä Pyhän Pietarin kirkkoa ja isoimpana ulkoisena erona on että siinä on vain yksi torni. Osoite on Martinikirchhof 3. Kirkossa oli paljon isoja hienoja värikkäitä ikkunoita. Onko ne sitten jotain tiffanylasisia? Kirkko on rakennettu 1200-luvulla joten vanhahan se oli tämäkin. Nämä valtavat vanhat kirkot ovat kyllä omiaan saamaan ihmisen tuntemaan itsensä juuri niin pieneksi kuin me oikeasti ollaankin. Uskomattomia rakennustaidonnäytteitä mennelitä ajoilta.
Sankt Martini Kirche
Kaupungin useilla silloilla kannattaa käydä kävelemässä, niiltä saa hienoja näköaloja ja kuvia kaupungista. Alla olevassa kuvassa näkyy ihan vasemmassa reunassa vielä kolmas iso kirkko joka oli keskustassa. Siellä asti emme ehtineet käydä joten siitä en tiedä mitään. Kyseessä kuitenkin lienee kirkko nimeltä Kulturkirche St. Stephani.
Sankt Martini Kirche Wilhelm-Kaisen Brückelta (sillalta) katsottuna
Keskustan laitamilla, rautatieaseman takana alkaa iso puistoalue, Bürgerpark (9). Siellä paikalliset näyttivät lenkkeilevän mielellään ja olihan siellä paljon risteileviä teitä ja polkuja mitä pitkin hölkkäillä. Kävimme puistossa illalla, jolloin siellä oli paikkapaikoin todella pimeää. Katuvaloja oli vain siellä täällä ja niiden etäisyys toisistaan oli pitkä ja valoteho olematon. Suosittelen siis päivävierailua.

Aiemmin kaupungilla olimme ihmetelleet että kaupungilla ei juurikaan ole penkkejä joilla voisi levähtää hetkisen. Bürgerparkissa selvisi syy. Kaikki kaupungin penkkimäärärahat olivat selkeästi menneet puiston penkittämiseen sillä niitä oli muutaman metrin välein etenkin lammen rannalla. Hieman harvemmin sitten siellä metsemmässä.

Kun menee puistoon keskustasta päin niin ensimmäisenä tulee vastaan lampi jonka toisella puolella on upea valkoinen rakennus. Kyseessä on viiden tähden hotelli Dorint Park Hotel Bremen. Rakennus on kyllä aivan upea, olisinpa nähnyt sen ilta-auringossa. Näin Jyväskyläläisenä harmittelin valaistuksen suunnittelemattomuutta. Jyväkylähän on oikea Valon kaupunki, meillä on upeita valaistuksia jatkuvasti pitkin kaupunkia ja itse asiassa tänä viikonloppuna on ollut taas vuosittainen Valon kaupunki-tapahtuma jonka yhteydessä kaupunkiin tulee yleensä muutamia uusia jatkuvia valaistuskohteita ja lisäksi väliaikaisia kohteita ja installaatioita.

Se siitä mainostuksesta, mutta olisin siis toivonut että hotelli ja lampi suihkulähteineen olisi kunnolla valaistu, olisi näyttänyt epäilemättä upealta. Hotellin yhteydessä on käsittääkseni jonkinlaista kylpylätoimintaa ja lisäksi Michelin tähdellä varustettu ravintola La Terrasse. Että sinne vaan herkkusuut :)
Dorint Park Hotel Bremen
Ydinkeskustassa Weser-joen rannalla ollessa voi joen toisella puolella nähdä vanhan upean rakennuksen jossa on neljä ns. tornia. Kyseessä on vanha vesitorni (10). Vesitornille pääsee esim. menemällä ratikalla keskustasta Wilhelm-Kaisen-Brückelle (silta) ja jäämällä siellä pois. Ja tämän jälkeen kävelemällä sillan päätyttyä vasemmalleWerdersraßelle ja sitä pitkin läpi lähiön ja ohi ammattikorkeakoulun. Vesitornin näkee kyllä kun sitä alkaa lähestyä.

Vesitorni on rakennuttu 1873 ja se oli vesilaitoksen käytössä vuoteen 1983 ja Beck'sin panimon vesisäiliönä vuoteen 2008 (Lähde). Upea vesitorni on nykyään sillion tällöin messujen ja muiden tapahtumien käytössä. Tulevaisuudessa vesitornin välittömään läheisyyteen rakennetaan uusi asuinalue, jonka centerpiecenä vesitorni toimii. Vesitorni on ihan hauska kävelykohde jos aikaa sattuu olemaan. Tuolla pääsee näkemään vähän sitä ydinkeskustan ulkopuolistakin elämää.
Vanha vesitorni
Kun kerran olimme toispuol jokkee niin menimme toki samalla sitten käymään Hachezin kaupassa (11). Kyseessähän on siis paikallinen suklaatehdas myymälöineen. Siirryimme siis Werdersraßea takaisinpäin ja pois saarelta kauemmas ydinkeskustasta. Edettyämme vielä yhden sillan yli käännyimme oikealle ja päädyimme Osterstraßelle. Kadun muuttuessa Westersraßeksei alkoi suklaa tuoksua ympäristössä. Olimme siis oikeilla jäljillä :) Ja pianhan Hachezin iso seinämainos ilmaantuikin eteemme.

Lieneekö tuonne suklaatehtaalle olisi ollut mahdollista päästä vastaavalle kierrokselle kuin panimolla, mutta emme siitä ottaneet edes selvää. Meille riitti tällä kertaa vain shoppailu. Kaupassa oli niin normaalihintaisia tuotteita kuin alennettujakin. Ostimme muutamia erilaisia suklaarasioita maisteltavaksi ja kotiinviemisiksi. Tehtaalla oli kiva piipahtaa, mutta jäinpä miettimään että tuoksuuko tuolla ympäristössä aina noin voimakkaasti suklaa. Jos, niin jotenkin siellä saattaisi pidemmän päälle olla tukala asua vaikka suklaasta tykkäisikin.
Hachezin suklaa, nams
Muunmuassa semmoisissa paikoissa seikkailimme Bremenissä. Jäiköhän meiltä jotain tosi tärkeetä näkemättä?

perjantai 27. syyskuuta 2013

Kanakastike

Olenpa taas sluibaillut ja edellisestä bloggauksesta on jo melkein kuukausi. Mutta veruke tässä ja teko syy tässä. En ala pitkästyttämään teitä :) Mutta täällä ollaan taas ja Bremen-postauksiakin on vielä jäljellä kunhan saan ne valmiiksi.

Ensin vähän kuvia meidän sadosta tältä kesää. Meillähän oli yhteensä 5 kg siemenperunaa, puolet Timoa ja puolet Sinistä Kongoa. Yllättäen Kongo teki paremman sadon kuin Timo. Sininen Kongo on kyllä hauska peruna, violetti/sininen niin kuoreltaan kuin sisällöltäänkin. Maku on ihan aitoa perunaa, mutta rakenne ei ole mitenkään loistava. Ei sovi erityisen hyvin oikein mihinkään. Mutta kaikenlaista siitä on tullut tehtyä, niistä postauksissa lisää myöhemmin.

Timoja
Meillä perunamaan vieressä kasvaa tällä hetkellä vielä iso kuusi-mänty-pariskunta, jotka selkeästi tuntuvat vievän suuren osan perunoiden ravinteista. Talvella taitaa tulla kohtalon hetket niille puille.

Perunoiden lisäksi meillä oli jokunen porkkanakin kasvamassa. Melkein joka ainut porkkana oli jollakin tavalla risa. Joko ne olivat haljenneet tai sitten niissä oli haaroja jos jonkinlaisia. Kuka tietää mitä oireita nämä ovat? Ravinteiden puutettako sekin?

Siniset Kongot ja haarakkaat porkkanat

Pääsi noista kuitenkin ihan maistelemaan vaikka eivät niin kovin standardin mallisia olleetkaan. Hyviä kuitenkin.

Sitten itse asiaan, eli kanakastikkeeseen. Jostain hasskusta syystä en ole varmaan ikinä tehnyt kanakastiketta perunoiden kanssa, enkä suurustanut sitä vehnäjauholla. Ei mitään havaintoa miksi ei. Nytpä inspiroiduin kokeilemaan.
Oman pellon Sinistä Komgoa, porkkanaa ja papua sekä Kariniemen kanaa kastikkeessa
rasia maustamatonta suikalebroileria
sipuli
voita
vehnäjauhoja
vettä
suolaa, valkopippuria

Ruskista broilerin suikaleet voissa ja lisää silputtu sipuli. Kuulotta. Lisää vehnäjauhoa ja sekoita hyvin. Älä kuitenkaan ruskista. Lisää vesi pienissä erissä kunnes on sopivan paksuista kastiketta. Anna kypsyä. Mausta. Tarjoa perunoiden kanssa. Meillä lisukkeena oli perunoiden ja porkkanoiden lisäksi ruusupapuja, jotka myös on poimittu omasta puutarhasta.

Ja oikein hienostihan se kanakastike sopi perunoiden kanssa. Hassu minä etten ole sitä ennen kokeillut.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Bremen: Panimokierros Beck'sillä

Heti ensimmäisenä päivänä meillä oli ainoa reissun ajalle varattu ja suunniteltu ohjelma, eli tutustuminen Beck's:in ja Haake Beckin tehtaaseen ja tuotteisiin panimokierroksella. Kierroksia järjestetään torstaista lauantaihin useita kertoja päivässä. Mahdollisuus on osallistua englannin- tai saksankieliselle kierrokselle. Ilman kunnon saksanosaamista on ainoa järkevä vaihtoehto tietysti englanninkielinen kierros.

Lippujen ostaminen tapahtuu täältä. Muistathan että liput pitää ostaa useita päiviä ennen, koska liput lähetetään postitse maksun jälkeen. Mehän emme tätä tajunneet vaan odottelimme liian pitkälle ja lippuja ei voinut enää ostaa tuolta linkistä. Ei hätää kuitenkaan, ottamalla yhteyttä tuohon Bremenin turistipalvelun Service Centreen sähköpostitse, saimme liput ostettua sitä kautta ja lippuna toimi tilausvahvistus jonka sain suoraan sähköpostiini.

Itse kierros tapahtuu karttaan punaisella merkityssä paikassa, osoitteessa Am Deich 18/19. Ette voi erehtyä paikasta sinne päästyänne. Aulassa esitetään lippu kassalle ja saadaan päälle tyylikkäät turvaliivit ja kierros voi alkaa.

Osoite on Am Deich 18/19.


Kierros kesti n. kaksi tuntia ja siihen sisältyi esitelmä brändistä, yrityksestä ja historiasta, kierros tehtaan puolella ja heidän omassa museossaan sekä oluen maistelua. Vaikka itse en normaalioloissa juo olutta enkä ole sen valmistukseen mitenkään perehtynyt, pysyin ihan hyvin kärryillä englanninkielisessä selostuksessa.
Tehtaan siiloja joissa säilytettiin mm. mallasta sekä käyttämättömänä että käytettynä.

Oli ihan mielenkiintoista kuulla jostakin noin itselle tuntemattomasta aiheesta. Beck's:iähän juodaan varmaan maailman joka kolkassa, mutta Haake-Beck oli täysin tuntematon uusi tuttavuus. Sitä ymmärtääkseni tuotetaan vain paikalliseen käyttöön. Aiemmin nuo ovat olleet erilliset panimot, mutta käsittääkseni 2000 luvun alussa molemmat siirtyivät yhden suuren panimon alaiseksi ja yhdistyivät ja omistajayritys on nykyisin nimeltään ABInBev.
Haake-Beckin Kräusen-olut.
Tehtaan edustustilat/asiakastilat mikä lienee, olivat hienot. Sieltä ei ole valitettavasti kuvaa kun en kehdannut räpsiä kun ei kukaan muukaan niin tehnyt, mutta jotenkin siinä oli sellaista hemmottelun ja ylellisyyden tuntua. Isäntä oli onnellinen kun tuolla todella osattiin laskea olut niin että niihin muodostui toinen toistaan upeampia vaahtokukkasia, ja valitteli kun täällä päin enemmänkin tuntuu että niitä koitetaan välttää.

Oluenmaistelu sisälsi kolme ihan täysikokoista olutta eikä mitään maisteluannoksia (eikä unohdeta miniprezeleitä). Jo siihen nähden kierroksen hinta, 10,50 € oli mielestäni varsin kohtuullinen. Kaksi olutta tuli pöytään kuin Manulle illallinen, yhden sai valita vapaasti listalta. Kierroksen jälkeen voi vielä käydä shoppaamassa paikan myymälässä, jossa tosin oluita ei ollut myynnissä, vaan monenlaisia laseja ja muita fanituotteita kuten sateenvarjoja ja pyyhkeitä.

Suosittelen kierrosta lämpimästi. Itse ainakin viihdyimme hyvin ja olimme vaikuttuneita. Eikä unohdeta sitä mukavaa hienoista hiprakkaa jossa poistuimme viimein tehtaalta etsimään välipalaa ;)

lauantai 31. elokuuta 2013

Aamupalalla Bremenissä ja vähän muutakin

Emme tosiaan ottaneet hostellin tarjoamaan melko kallista aamupalaa, vaan mieluummin söimme sitten hieman kevyemmän aamupalan jossain kaupungilla, jotta sitten jaksaa taas hetken kuluttua syödä uudestaan :)

Koskapa majoituimme aivan rautatieaseman vieressä, tuli sen ympäistössä pyörittyä paljon kun kaikki ratikat lähtivät siitä vierestä. Rautatieasemalla on kymmeniä pieniä liikkeitä joista varmaan puolet vähintäänkin myivät ruokaa. Oli kahviloita, kebabberioita ja aasialaista ruokaa tarjoavia paikkoja vieri vieressä. Joillain kejuilla näytti olevan jopa kaksi liikettä asematunnelin eri päissä. Valinnanvaraa siis riitti.

Tokikin hinnat olisivat saattaneet olla jossain hieman syrjemmässä hieman alhaisemmat, mutta koska kaikki maksoi jo tuollakin vähemmän kuin Suomessa, emme niin ottaneet paineita jahdataksemme mahdollisimman alhaisia hintoja.

Lauantain lentomme saapui vasta enemmän lounasaikaan joten silloin emme enää aamiaista hakeneet. Sunnuntaina siis lähdimme ensikertaa aamiaisapajia kartoittamaan. Päädyimme juurikin tuonne rautatieaseman tunneliin pyörimään vesisateen yllättäessä heti aamusta. Aikamme haahuiltuamme ja kuljettuamme tunnelin päästä päähän pariin otteeseen päädyimme ostamaan eväät mukaamme Le Crobag-kahvilasta. Päädyimme kahvilaan siksi, että vaikka kaikissa tiskeissä kaikki näytti äärimmäisen hyvälle, oli tuo kyseinen broilerleikepatonki jotenkin erityisen houkutteleva. Otimme yhden sellaisen ja kaveriksi vielä juusto-kinkku-croisantin sekä kahvin, hinnaksi tuli n. 7,50 €. Kalliimmasta päästä siis tämä eväs.
Le Crobagin broilerleikepatonki ja juusto-kinkku-croisant.
Ja Bremenissä tosiaan kun on kyseessä broilerleikepatonki tai juusto-kinkku-croisant, niin siellä välissä on sitä nimessä mainittua tuotetta. Ei alkuunkaan niinkuin meillä että välistä löytyy näön vuoksi pieni kökkö sitä tärkeintä ainesosaa. Ja nuo salaatit! Ne olivat kyllä kaikkialla niin tajuttoman fressejä ja ihania. Kaikki leivät näytti juuri siltä miltä meillä mainoskuvat näyttävät ja todellisuus onkin sitten jotain ihan muuta. Mutta ei Bremenissä.

Suurimmassa osassa kahviloista tuntui olevan kolme kahvikokoa, small, medium ja large. Jäimme siihen uskoon että Suomen tavallisen kokoinen kahvi oli tuolla small, sillä medium oli ihan järjettömän kokoinen mortteli. Largea emme kokeilleet, miten iso se sitten lienee :D

Toisena aamiaiskertana päädyimme jälleen rautatieaseman tunneliin. Meitä taisi sinne ajella silloin polkupyörien vuokraus, jota emme sitten kuitenkaan löytäneet ja jäi pyörät vuokraamatta. Mutta aamupalaa saatiin kuitenkin.

Emme tietenkään samaan paikkaan halunneet mennä vaikka eväät olivatkin edellisaamuna vakuuttaneet, vaan olimme niinkin uskaliaita että päädyimme viereiseen kahvilaan nimeltä Werder-Bäcker Bünger. Siellä otimme juustosämpylän ja mozzarellapatongin sekä kahvin, hinta n. 6,50 €. Perushyviä molemmat, mutta jäivät kyllä ehdottomasti kakkoseksi edellisaamun eväille.
 
Juustosämpylä ja mozzarellapatonki.
Viimeinen varsinainen aamiainen oli sitten lähtöämme edeltävänä päivänä. Lähtöpäivänä kun nautimme enää lähikaupasta napatut kinkku-croisantit lentokentälle menevää ratikkaa odotellessamme. Viimeinen aamiainen oli sitten jo jostain muualta kuin asematunnelista. Pääsimme jopa ihan keskustaan asti ennen kuin nälkä yllätti. Otimme mukaan leivät Bäckerei und Konditorei Tantzenista, osoite Langenstraße 25-29, aivan keskustan ainoan Lidlin vieressä.

Otimme kinkkusämpylän ja täytetyn fladenbrot:in, eli litteän leivän ja sen iänikuisen kahvin, hinta n. 7 €. Kinkkusämpylä oli taas ihan perussämpylä, mutta tuo fladenbrot oli H-Y-V-Ä. Ensinnäkin leivän rakenne oli jotenkin erilainen kuin tavallisessa leivässä. Se oli jotenkin tosi huokoinen ja kostea. Oikein hyvän makuinen. Lisäksi täytteet olivat iloinen yllätys. Luulimme tilatessamme että se on kananmunatäytteinen leipä kasviksineen. Mutta syödessä paljastui että leivän sisältä löytyi kananmunan lisäksi juustoa, kinkkua, majoneesia ja tietysti kasviksia paljon. Oli todella hyvänmakuinen leipä, ja vieläpä valtavan iso. Tuolla jaksoi kyllä pitkälle.

Pikkuvälipalaksi söin parina viimeisenä iltana tällaiset:
Nutella & Go!
Eli tuossa samassa pakkauksessa on pikku annos Nutellaa ja leipätikkuja joilla syödä sitä. Olipa vaan nerokas keksintö, meillekin näitä! Purkin hinta oli vajaan euron.

Se mikä meitä jäi harmittamaa niin vietävästi oli se, että emme tajunneet syödä Bremenissä jäätelöä kuin kerran ja silloinkin vain yksi pienenpieni pallo puoliksi kun olimme ihan ähkyssä syömisen jälkeen. Ainakin nimittäin tuo kyseinen sulkaajäätelö oli tosi hyvää. Bremenin jäätelöt olivat aivan erirakenteisia kuin meillä Suomessa. Ne olivat pehmeitä, melkein kuin pehmiksiä kaikki. Ja tosi vahvan makuista oli ainakin tuo kyseinen jäde. Lidlistä saanee jotain saman makuista, vaan ei rakenteista.


Meitä kun se aurinko ei niin paljoa ilahduttanut läsnäolollaan, joten jäi tuo jäätelön syönti tosiaan enemmän ajatuksen tasolle. Kyllä, harmittaa paljon. Kyllähän jäätelöä jaksaisi aina syödä!

torstai 29. elokuuta 2013

Liikkuminen ja yöpyminen Bremenissä

Koska Saksan hintataso majoituksen osalta ei ole se edullisin mahdollinen, päädyimme majoittumaan hostellissa nimeltä GastHaus Bremer Backpacker Hostel. Varasimme huoneen suoraan hostellista sähköpostitse. Tämä näyttäisi löytyvän myös esim. hostelworld.comista, mutta hinnoissa ei näyttäisi olevan juuri eroja ja koska minulla oli jotakin selvitettäviä kysymyksiä, oli suoraan hostellin kanssa asioiminen aiheellista.
Älä sekoita hostellia samannimiseen hotelliin joka toimii osittain samoissa tiloissa.
Sain oikein hyvää palvelua sujuvalla englannilla niin sähköpostitse kuin paikanpäälläkin. Huoneemme oli queensize-vuoteella (120 cm leveä vuode siis ;)) varustettu kahden hengen huone, jossain yöpyminen maksoi 20 €/hh/yö. Lisäksi hintaan tuli 3 €/hh lakanamaksu. Ja huom. oma pyyhe mukaan. Ja vessat ja kylpyhuoneet löytyivät tietysti sitten käytävän varrelta. Joten jos haluat jotain yksityisempää, tämä ei ole sinulle tarkoitettu majoitusvaihtoehto.

Ota myös huomioon se, että hostelli vaatii jonkinlaista panttia avainta vastaan, esim. passi, ajokortti tai opiskelijakortti. Pantin saa sitten takaisin kun palauttaa avaimen. Eli ajokortti kannattaa olla mukana ettei passia joudu jättämään hostellille.

Hostellilla olisi saanut aamupalaa 6,50 €n hintaan, mutta meitä se ei kiinnostanut sillä paljon mielenkiintoisempaa oli syödä jossain kaupungilla vähän sitä sun tätä. Emme siis aamiaista testanneet. Käsittääkseni se kuitenkin on sama aamiainen kuin mikä kuuluu saman nimisen hotellin huonehintoihin.

Hostellilla oli muuten melko rauhallista, mutta ensimmäisenä iltana oli paikallisen Werder Bremer-bundesliigajoukkueen kauden aloituspeli. Sen seurauksena kaupungilla oli mieletön vilinä ja fiilis kun jalkapallo näyttäisi olevan paikallisille aika iso juttu. Vilinä tuli myös siis hostellille kun jotkut hieman kauempaa tulleet jalkapallofanit kulkivat käytävilllä pomputellen palloa joskus aamuyön tunteina. Mutta ei sitä melua onneksi kauaa kestänyt.

Hostellin paikka merkitty mustalla nuolella. Rautatieasema merkitty Bremen Hbf ihan kartan ylälaitaan.
Varsinainen kaupungin ydinkeskusta löytyy noiden kahden näkyvän joen välistä, mutta hostelli oli mitä mainioimmassa paikassa aivan rautatieaseman vieressä. Sieltä lähti kaikki mahdollisen bussit, ratikat ja junat niin lähelle kuin kauaskin.

Lähin ruokakauppa hostellilta on osoitteessa Am der Weide 50A. Eli kartan mustan nuolen kohdilla kulkee tie Am der Weide ja aivan nuolen oikean reunan kohdalta löytyy punaisesta tiilitalosta parkkihalli jonka sisällä ruokakauppa Edeka on. Ruokakauppoja nimittäin oli aika vaikea löytää tuolta. Missä lienevät bremiläiset itse käyvät ruokakaupoissa.

Julkinen liikenne (BSAG) toimii loistavasti Bremenissä, niinkuin ilmeisesti kaikkialla Saksassa. Lipun voi ostaa ratikasta ja ainakin juna-aseman luota löytyvästä lippupisteestä sekä varmaan tietty myös busseista. Ja liputta ei kannata matkustaa koska tuolla todellakin on liikenteessä lipuntarkastajia, myös sunnuntaisin jolloin itse jouduimme yllätysiskun kohteeksi. Siinä oli vähän agenttielokuvan tuntua... Onneksi oli liput kunnossa.

Tässä linkki suoraan tämän hetken lipputietoihin BSAG:in sivuilla. Bremenissä on hintavyöhykkeitä eli zoneja kolme kappaletta. I, II sekä S. I on edullisin ja käy keskustan alueella (myös lentokentältä tultaessa). Ainakin lentokentältä löytyy turisti-infosta paperinen ratikkakartta jossa näkyvä alue kuuluu I-zoneen. Sama kartta löytyy kaikilta ratikkapysäkeiltä. II on kallein zone ja sitä emme käyttäneet joten en ihan varma ole mihin asti sillä pääsee. Ochtum Parkin outletalueelle mennessämme tarvitsimme S-zonen liput, jotka ovat keskihintaiset. S-zonen lippujen ostaminen suoraan ratikasta oli vähän hankalampaa kuin I-zonen lippujen, mutta kyllä se oikea valikko sieltä löytyy kun vaan jaksaa etsiä. Jos ei jaksa, kannattanee lippu ostaa aseman lippupisteestä.

Julkisia kannattaa ehdottomasti käyttää jo lentokentältä keskustaan tullessaan. Ratikoita menee n. 10 minuutin välein ja matka keskustaan taisi kestää 11 minuuttia. Yksittäinen lippu (EinzelTicket) maksaa kaupunkialueella 2,40 € ja sillä saa matkustaa kolme tuntia. Jos matkustatte kahden aikuisen (ja neljän lapsen) porukassa, kannattaa ehdottomasti ottaa päivälippuplus (TagesTicketPlus), jonka hinnalla 8,50 € siis matkustaa kaksi aikuista ja jopa neljä lasta niin paljon kuin ehtii seuraavaan aamuyöhön klo 3 saakka. Jos suunnitelmissa on matkustaa paljonkin, voi olla syytä harkita viikkolippua (7-Tage-Ticket), 18,90 € jolla saa siis viikon matkustaa yksi henkilö niin paljon kuin ehtii.

Itse ostimme pariin otteeseen päivälippuplussan ja sitten pari kertaa irtolippuja. Mm. kun lähdimme käymään Ochtum Parkissa outletmyymälöissä, se on zonea S ja sinne tarvitsee hieman kalliimman lipun kuin keskustan I-zonelle.

Lippujen osto oli vaivatonta ratikoissa. Koneesta pystyy valitsemaan palvelukieleksi mm. englannin ja siellä on oikein kuvin selitetty kunkin lipun sisältö (esim. päivälippuplussassa kaksi isoa hahmoa ja neljä pientä:)). Kone huolii muistaakseni kaikki kolikot (ei ehkä 1 ja 2 sentin kolikkoja) mutta setelirahaa vain 10 € asti. Eli pidä huoli ettei rahat ole liian isossa muodossa.

Juna-asemalla ihmettelimme tällaista kylttiä: VERBOT - Von Waffen und gefährlichen Gegenständen, 20-8 Uhr. Eli pyssyt, pesäpallomailat ja puukot on kielletty asemalla klo 20-8. Mutta siis päiväsaikaanko siellä voi heilua edellämainittujen kanssa ihan vapautuneesti? :D
Bremenistä pääsisi helposti myös kauemmaksikin reissulle kun juna-asemalta lähtee junia vähän joka puolelle. Hampuri lienee aika suosittu kohde Bremenistä. Junamatka ei kauaa kestä kun etäisyyttä on vain reilu 100 km. Toinen ns. suuri kaupunki joka on melko tavoitettavissa on Hannover jonne lienee noin saman verran kuin Hampuriinkin mutta vain toiseen suuntaan. Alankomaiden rajakaan ei ole kovin kaukana Bremenistä, muistaakseni vain noin 50 km. Ja jos merielämä kiinnostaa, pääsee puolessa tunnissa Bremerhaveniin.

Itsehän katselin päivän pistäytymisiä niin Alankomaiden puolelle kuin Bremerhaveniinkin, mutta sitten kuitenkin totesimme että neljä päivää on kuitenkin melko lyhyt pyräys ennestään täysin tuntemattomassa kaupungissa, joten ehkä pelkässä Bremenissäkin on ihan meille nähtävää enemmän kuin tarpeeksi.