tiistai 27. elokuuta 2013

Bremenistä yleisesti

Ryanair lentää Bremeniin Tampereelta ja takaisin keskiviikkoisin ja lauantaisin. Lennot lähtevät ajoissa aamulla, Bremenin päästä jopa 6.30 paikallista aikaa. Tuohonkin aikaan liikkuu jo hyvin julkiset, joten edes takaisin lentokentälle ei tarvitse välttämättä mennä taksilla kun ratikallakin pääsee niin sulavasti.

Saksa on vain tunnin Suomen aikaa jäljessä, joten ei tuo paluun aamuherätys edes tunnu niin kovin pahalta :)

Bremen on noin 550.000 asukkaan kaupunki. Suhteellisen pieni kylänen siis kyseessä. Tullessa tuntuu että lentokone laskeutuu aivan keskelle tuota kaupunkia. Eikä se kyllä kaukana ole, sillä Bremenin lentokenttä on kuulemma keskeisimmällä paikalla oleva eurooppalainen lentokenttä. Ja täytyyhän sen olla totta kun ratikalla matka kentältä keskustaan kestää 11 minuuttia.

Keskusta on melko helppo hahmottaa sillä se on melko pieni ja rajoittuu hyvin kahden joen väliin. Keskusta on siis n. kuusi kilometriä leveä ja kaksi pitkä. Kun olet tullut yhden joen rannalle, tiedät että on aika kääntyä takaisin jos et halua laitakaupungille.

Kaupunki on muodostunut aikanaan Weser-joen varrelle joka laskee mereen Bremerhavenissa. Kaupunkia rajaa paikoin kolmekin jokea, mutta Kleine Weser rajaa enemmänkin laitakaupunkia kuin keskustaa. Keskusta löytyy Weserin ja hassun muotoisen pikkujoen välistä. Tälle en nimeä tiedä. Näyttäisi ainakin siltä että se on aikanaan tekemällä tehty joki.

Keskusta kartalla.
Pikkujoen varrelta löytyy useita puistoja jotka ovat melko luonnontilassa. Niissä emme nähneet kovin monen paikallisen ulkolevan. Olivat melko erikoisien näköisiä (ja hajuisia) suomalaisen silmään (ja nenään). Puut olivat valtavia ja niiden oksat roikkuivat vedessä ja joki oli muutenkin jotain ihmeellistä kasvustoa täynnä. Ja itse Weserin vesi oli niin ruskeaa ja sameaa, että pistää syvästi ihmettelemään että ihanko tosissaan nuo paikalliset uivat siellä.

Ja vielä huomautuksena, että tokihan tuon mutkikkaan pikkujoen toiselta puolelta löytyy vielä juna-asema, että ei se keskusta nyt ihan kokonaan tuohon jokeen lopu, mutta ei sinne välttämättä ole mitään asiaa jos ei yövy joen tuolla puolen tai ole lähdössä junalla jonnekin.

Bremenistä löytyy soma vanhan kaupungin kortteli (Scnoor) jossa on oikein vanha kauppakuja sekä lukuisia muistomerkkejä, patsaita ja tärkeitä rakennuksia. Nähtävää Bremenin keskustassa siis riittää jos vain jalat jaksaa kantaa. Sama meininki jatkuu ruoan suhteen, jos vain vatsa vetää niin kyllästymään ei kyllä pääse vaikka viettäisi koko reissun syöden.

Mitä tuotteita tulee ensimmäisenä mieleen Bremenistä? Bremenistä löytyy kaksi siellä valmistettavaa olutmerkkiä, Beck's joka on tunnettu kaikkialla maailmassa ja minulle uusi tuttavuus paikallisesti myynnissä olevat Haake-Beck-oluet. Lisäksi tunnettu paikallinen brändi on Hachezin suklaa, jonka tehdas löytyy hieman keskustan ulkopuolelta. Bundesliigaa seuraaville Weder Bremer-joukkue on lienee tuttu. Näistä kaikista myöhemmin lisää.

8 kommenttia:

  1. Saksassa kello on tunnin Suomen aikaa jäljessä, eikö vaan? Bremen on tosi kiva kaupunki, tosin pidän Saksasta ylipaljon muutenkin. :)

    VastaaPoista
  2. Huppista :D muuten tuo lause on ihan ajatuksen mukainen mutta aivot ei vaan taipunut sitten lopulta kuitenkaan oikeaan, eli jäljessähän se on, siksi herätys ei ollut niin vaikea. Kiitos Campasimpukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo aikataulu on tosian Raikulla vähän kelju takaisin päin, mutta sellaista se on, kun asutaan täällä maailman ääressä (niitten näkökulmasta) :) Mutta toisaalta menopäivänä on sitten hyvin aikaa, kun siellä päin ollaan jo hyvissä ajoin. Lyhyt lento on myös ehdoton plussa.

      Poista
  3. Asuttiin yksi syksy Bremenissä ja tykättiin kovasti! Pidimme majaa Teerhoffissa (saarella), mistä oli (liian) helppo lähteä kaupungille shoppailemaan ja syömään.

    VastaaPoista
  4. Campasimpukka: Joo, ei se aamuherätys kyllä tuntunut yhtään niin pahalle noin päin kuin että olisi täältä Jyväskylästä pitänyt lähteä ajamaan niin että olisi ollut lentoasemalla jo kuuden aikaan :D Parempi näin!

    Tuo kahden tunnin lento on kyllä varsin kohtuullinen. Ryanairilla on melko kovaääniset koneet niin en tiedä että miten pitkälle niillä jaksaisi edes lentää ilman korvatulppia ;) (Mitä en siis pysty käyttämään)

    Merituuli: Olisipa ihanaa asua jossain ulkomailla jonkin aikaa, tai ihan jo vaikka Tampereella :D itse olen aina asunut Jyväkylässä ja vaihtelu voisi virkistää. Mutta vain hetken verran :)

    Syksyn aikana kerkeää jo ihan hyvin tutustumaan kaupunkiin kuin kaupunkiin. Pääsee perille asioista ihan eri tavalla kuin tuollaisella parin päivän pikapyrähdyksellä. Teerhofin puolella ei käytykään ollenkaan. Siellä ei taida oikein muuta olla kuin asutusta?

    VastaaPoista
  5. Eikun käytiinhän me Teerhofissa kun käytiin katsomassa sitä vanhaa vesitornia!

    VastaaPoista
  6. Silloin siihen rakennettiin jotain korkeaa rakennusta, jonka katolle tuli muistaakseni ravintola hienoine näkymineen. Hieno taidemuseo siellä oli ja kipsa, josta sai aamuisin tuoretta leipää. Ja sitten oli ne sillat joita pitkin pääsi ylihelposti kaupunkiin...

    VastaaPoista
  7. Joo, ei se kyllä ydinkeskustasta kaukana ole :)

    VastaaPoista