tiistai 6. elokuuta 2013

Kylmäsavulohipasta

Ohhoh, tulipa taas pidettyä taukoa. Ainakin kuukauden olen miettinyt joka viikonloppu että nyt otan itseä niskasta kiinni ja kirjoittelen blogiin, mutta ei vaan ole malttanut. Ulkona on niin ihanaa olla ja tietokoneen avaaminen vaan tuntuu niin täysin turhalta. Mutta tänään inspiroiduin :)

Nyt kun on jo saatu oman kasvimaan perunoita ja niitä pitäisi Isännän mielestä syödä joka päivä ja kaikilla aterioilla, olen itse alkanut himoamaan entistä enemmän pastaa. Joten niitä aina sitten yritän vähän kuin salaa tehdä kun Isäntä ei ole ehtinyt perunoita kaivaa ;) Ja älkää missään nimessä ymmärtäkö väärin, ne oman maan perunat on ihan jumalaisen hyviä, mutta jostain tämä pastanhimo nyt vaan kumpuaa ja sitä on seurattava ainakin välillä.

Tällä kertaa kehittelin pastaa kylmäsavulohella höystettynä. Mieleistä ohjetta ei löytynyt, joten tekaisin sitten oman mielen mukaan. Tämä ohje kahdelle.

1-2 kevätsipulia varsineen
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl valkoviiniä
situunamehua maun mukaan
10 siivua kylmäsavulota
1 rkl kapriksia
tilliä, valkopippuria

Kuulota silputut sipulin valkoiset osat öljytilkassa. Lisää valkoviini ja anna alkoholin kiehua hetki pois. Lisää sekaan valkosipuli, kerma ja sitruunamehu. Paloittele savulohi suupaloiksi ja lisää sekaan se sekä kaprikset. Mausta.


Hyvää tuli tästäkin, melko suolaista toki kun oli kapriksia sekä lohta. Tähän ei kannattane lisää suolaa ainakaan laittaa ettei ole tosi tönkkösuolainen. Näin nopeasta ruoanlaitosta innostuneena tämä oli taas malliesimerkki kyseisen tyyppisestä kokkailusta. Hyvä hyvä.

1 kommentti:

  1. Ulkona on kyllä ollut ihania ilmoja, minulla on niinpäin että kirjottelisin kyllä blogia, mutta muut hommat saisivat olla, nytkin pitäisi pyykkejä laittaa, tylsää :)

    VastaaPoista